Hyönteiset purevat imeäkseen verta. Puremat eivät yleensä ole sellaisenaan kivuliaita, mutta niistä seuraava kutiaminen voi olla epämukavaa.
Se on erityisesti harmittavaa kun puremia on useita ja ne toistuvat. Näin yleensä tapahtuu kotona tapahtuvien hyönteisten puremien kanssa, erityisesti kun puremia aiheuttaa kirput ja luteet.
Koti voidaan kuitenkin käsitellä purevista hyönteisistä eroon pääsemiseksi ja riskin vähentämiseksi ulkona on olemassa perusvarotoimia.
Monin paikoin maailmaa purevat hyönteiset levittävät vakavia tauteja kuten malariaa, pilkkukuumetta, keltakuumetta, Länsi-Niilin kuumetta ja aivokalvontulehdusta. Suunnittele rokotukset ajoissa trooppisiin maihin matkustettaessa ja pyri välttämään pureville hyönteisille altistumista.
Tässä maassa on kuitenkin harvinaista saada tauti hyönteisen puremasta.
Pieni riski on olemassa borrelioosista, jota levittävät hirvien tai kotieläinten lähettyvillä pitkästä ruohosta löytyvät puutiaiset. Noudata alla mainittuja ohjeita hyönteisten puremien välttämiseksi ulkotiloissa.
Pääriski hyönteisen puremasta on ihoärsytys. Hyönteisten purressa ne erittävät sylkeä haavaan veren hyytymisen estämiseksi. Immuunireaktio tähän sylkeen aiheuttaa ihoärsytyksen.
Hyönteisten on todettu purevan joitakin henkilöitä mieluummin kuin toisia ja herkkyys hyönteisten puremille myös vaihtelee henkilöstä toiseen. Yleisesti ottaen pienet lapset ja usein puremien kohteeksi johtuvat ovat herkempiä.
Hyönteisen puremat vaativat harvoin lääkärinhoitoa. Soita kuitenkin hätänumeroon välittömästi jos purema aiheuttaa turvotusta kurkussa, suussa tai kielessä taikka muuten haittaa hengitystä.
Hyönteisten (yleensä ampiaisten ja mehiläisten) pistoissa on suurempi allergisen reaktion riski kuin hyönteisten puremissa. Soita hätänumeroon jos pistosta epäillään ja oireet viittaavat vakavaan allergiseen reaktioon.
Tärkein hoito hyönteisen puremaan on haavan puhdistus.
Jos hyönteisen jäänteitä on jäänyt haavaan, poista ne varovasti kynnellä tai pinseteillä. Puhdista sitten puremakohta saippuavedellä tai alkoholipitoisella puhdistuspyyhkeellä.
Turvotusta saa vähennettyä välittömästi pureman jälkeen peittämällä sen kylmällä kääreellä, kuten pyyhkeeseen käärityillä jääpaloilla (älä kuitenkaan pidä jäätä suoraan iholla).
Pureman turvotus voi kestää jopa yli viikon laskeutua ja kutina voi jatkua useita päiviä.
Kutinaa ja turvotusta voi helpottaa
antihistamiinia sisältävällä puremiin ja pistoksiin tarkoitetuilla voiteilla Suun kautta otettavat
antihistamiinitabletit ("heinänuhalääkkeet") voivat myös auttaa erityisesti useisiin puremiin.
Yritä välttää puremien raapimista, sillä se vain lisää kutinaa ja voi johtaa haavan bakteeritartuntaan.
Ota yhteys lääkäriin jos:
Toistuvat puremat, kuten kärpästen pesiytymän aiheuttamat, voivat johtaa herkistyneeseen ihoon ja ihotulehdukseen. Keskustele farmaseutin tai lääkärin kanssa hoidosta.
Useimmissa tapauksissa on vaikeaa tunnistaa hyönteistä sen puremasta. Reaktiot puremiin vaihtelevat niin paljon että tunnistus johtaa usein väärään diagnoosiin.
Yleisesti on tärkeämpää tunnistaa paikka jossa purema on tapahtunut ja etsiä muita merkkejä hyönteisen tunnistamiseksi ja varmistaa, että alue voidaan käsitellä tai sitä välttää puremien estämiseksi tulevaisuudessa.
Voi olla järkyttävää huomata purevien hyönteisten pesiytymä kotona, mutta niitä ei ole tarpeen sietää, sillä ongelman hoitamiseksi on keinoja.
Tässä maassa kolme yleisintä hyönteisten puremaa kotona ovat:
Pidä ikkunat suljettuna öisin tai käytä kärpäsverkkoa hyttysten pitämiseen poissa kotoa.
Kotiin päästyään hyttysiä tulee käsitellä kuten muitakin lentäviä hyönteisiä.
Mikäli epäilet kirppujen pesiytymistä, lisätietoja kirppujen käsittelystä löydät oppaastamme.
Mikäli epäilet kirppujen pesiytymistä, lisätietoja kirppujen käsittelystä löydät oppaastamme.
Vaikka nämä ovatkin yleisimmät hyönteisen puremien syyt kotona, syitä on monia muitakin. Kaikki voidaan kuitenkin hoitaa.
Rentokil tarjoaa puhelimitse tilattavan palvelun kaikkien purevien hyönteisten ja kodin muiden tuholaisongelmien hoitamiseen. Nopea ja tehokas palvelumme tarjoaa korkeimman mahdollisen suojan ja turvan perheellenne ja lemmikeillenne.
Jos haluat lisätietoja tai tilata Rentokilin teknikon käynnin, soita ilmaiseksi numeroon 020 7893 206.
On usein vaikeaa tunnistaa milloin ja missä purema on tapahtunut, puhumattakaan pureman aiheuttaneesta hyönteislajista. Paras neuvo pureman jälkeen on ryhtyä toimiin puremien välttämiseksi tulevaisuudessa.
Puremien välttämiseksi ulkosalla:
Nämä varotoimet ovat erityisen tärkeitä iltahämärästä yöhön, jolloin useimmat purevat hyönteiset ovat aktiivisimmillaan.